Käyttäjät

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 2 vierasta.

Mikkelin ikäihmisille enemmän etuja! - Kirjastoprojekti osa 2

Kirjoitamme viestiä täältä kirjastosta käsin. Paikalle ilmestyi vanhempia ihmisiä yllättävän paljon ja pieni hätääntyminen iski kun meitä oli vain viisi. Äkkiä soitto Jarkolle, että tarvimme lisäapua. Lisäapua saapui ryhmä3sesta, kiitos heille!

Vanhempia ihmisiä oli niin paljon ja tietokoneita niin vähän. Onnistuimme kuitenkin hienosti opetuksessa. Vanhempi väki toivoi lisää tälläisiä tilaisuuksia, että taidot eivät pääse ajan myötä ruostumaan.

Ohjasimme ihmisille nettipankin käyttöä, sähköpostin, joku jopa kirjoitti deittipalstalle. Ne jutut, jotka ovat meille nuorille arkipäivää ovatkin vanhemmalle väelle niin vaikeita, että sitä on välillä vaikea käsittää. Monille näitä juttuja oli opetettu lapsien tai lastenlasten kautta eri tavoilla. Moni kumminkin tarvitsi opetuksen ihan alusta alkaen vanhoista taidoista huolimatta. 

Kaikkilla oli omat puhelimet mukana, onneksi melkein kaikki tuttuja ja helppokäyttöisiä Nokia-malleja. Puhelimen käytössä Inkun ohje on: "Kun olet eksyksissä ja et tiedä mitä tehdä, paina punaista nappia." Puhelimen käytössä opastettiin tekstiviestejen ja kuvien käyttöä, mistä nämä asiat löytyvät, miten ne voidaan liittää toisiinsa.Joku jopa tuli kysymään miten lähettetäisiin sähköpostia kännykälltä, mutta tämä vähän ylitti tietämyksemmekin.

Aune lähti myös käymään kotikäynnillä opastamaan miten nettitikku toimii.

Vanhemmat tykkäsivät ja olivat hyvin kiitollisia.

 

Tälläistä opetusta voisi järjestäää vanhemman polven mielestä useammin, sille kun on tarvetta. Tietokonetta tai kännykkää tarvitsee kumminkin päivittäin käyttää.

Meistä opetustilaisuus meni hyvin, vaikka alussa mietimme, mitä tästä tuleekaan. Alun kivikosta selvittyämme homma alkoi luistaa.

 

Kommentit

 #

Hieno oivallus ja ihailtavaa toimintaa. Hyvä, hyvä!

 
 #

Tämä opetustempaus aiheutti jälkivuosille hyödykkäitä seurauksia. Vuonna 2015 toimii Mikkelissä infopiste, jossa autetaan kaikenikäisiä ihmisiä teknologiaongelmissa. 

Jo vuonna 2010 ihmisiä ahdisti yhä kehityksessä eteenpäin porskuttava tietotekniikka. Ihmisten selviytyminen arjesta alkoi riippua siitä, miten hyvin osaa käyttää puhelinta tai konetta. Kun pankista lähetään jo monennetta muistutusta laskumaksuista joutui monella sormi suuhun koneen ääressä. Jaa, että mikä nettipankki? 

Nopeammin ja nopeammin uusiutuvat kännykkämallit ynnä muu teknologiakrääsä sai vanhukset ja jopa nuoremmatkin aikuisihmiset ongelman eteen: kuinka käyttää tätä superkonetta. 

Monet ihmiset, etenkin vanhukset, syrjäytyvät tietotekniikan valtavassa kehityskierteessä. Vaikka yksinäisille mummoille ja papoille tarjotaankin huimasti aktiviteettiä ym, tiedotetaan niistä useimmin netissä. Ilmoittautuminenkin hoidetaan joko puhelimitse tai sähköpostilla. Kuinka muka aikoinaan väritelevisiosta haltioituneet ihmiset osaisivat käyttää näitä nykymasiinoita?

Vastaukseksi esiin pongahtaakin nykynuoriso, eli he jotka kasvoivat osaamaan! Kun nuoret auttavat vanhempaa väkeä tietotekniikan kanssa, helpottuu monen elämä ja nuoret saavat arvokasta työkokemusta. Vuonna 2015 tekniikkainfopiste on aivan yhtä suosittu kuin aikaisempina vuosina, ja sinne saa tulla esittämään tyhmiäkin kysymyksiä 3D puheluista internetin todellisuusmaailmaan. Eivätkä yksinäiset ihmiset jää yksinäisiksi harrastusmahdollisuuksien ja suositun 3Dfacebookin ihmeellisissä www-maailmoissa. 

Hyvähyvä!!!

 
 #

Tämä on valtavan innostava skenaario. Herää kysymys, miksei nuorten asiantuntemusta ole osattu aiemmin hyödyntää näissä asioissa paremmin ja tehokkaammin, tilausta ja tarvetta tällaiselle olisi varmasti ollut aiemminkin. Yhdyn muihin kommentoijiin siinä, että tällainen tempaus olisi ehdottomasti kaivannut julkisuutta!

 
 #

Tämä osoittaa, että ensinnäkin tällaiselle opastamiselle on valtavasti tarvetta. Siitä voisi ryhmä kehitellä lisäsuunnitelman, miten tätä voitaisiin viedä eteenpäin ja tulevaisuuteen.

Sitten se osoittaa, miten upeaa on, että nuoret ja ikäihmiset tekevät asioita yhdessä. Siitä voisi tehdä jonkin jatkuvamman yya-sopimuksen: nuoret auttavat ikäihmisiä uuden teknologian käytössä, ikäihmiset nuoria vaikka sen miettimisessä, mihin kaikkeen tätä teknologiaa voitaisiin soveltaa ja sen kuvaamisessa, miten he ovat asioita ennen tehneet.

Samalla se antaa ihanaa itsevarmuutta ja ylpeyden tunnetta, aiheellista sellaista, että olette saaneet jotain ihan todellista ja konkreettista ja tärkeää aikaan! Valtavan upea juttu!

 
 #

Tämä oli minusta niin hieno juttu, että se ansaitsisi laajempaakin julkisuutta. Länsi-Savo ei tainut olla paikalla? Tuleeko mieleen ideoita, miten voisitte kertoa tästä laajemminkin. Onko teillä ehkä valokuvia tapahtumasta? Ensimmäisenä tuli mieleen teidän perustamanne facebook-ryhmä. Mutta te itse varmaan keksitte monia vaikuttavampiakin tapoja :-)